Vierumäki Squash


SQUASH– PALLOPELIEN AATELIA

Miksi pelaisit?
Squash on harrastuksena sosiaalinen, monipuolinen ja kuntoa sekä taitoa kehittävä liikuntamuoto. Huippu-urheilijalle peli on vaativa ja raskas. Katsojalle parhaimmillaan hermoja raastavaa viihdettä. Squash on helppo laji aloittelijallekin, joten vasta-alkajakin voi pelata mielekkäästi jännittäviä palloralleja, kun kaveri on samantasoinen, ja pallo on valittu oikein. Squashia voi harrastaa käytännössä kaikenikäiset terveet ihmiset.

Jo 1/2 tuntia tehoaa ja tuo hyvän olon.
Vähän liikuntaa harrastaneella jo 1/2 tuntia squashia kolme kertaa viikossa riittää parantamaan fyysistä suorituskykyä monipuolisesti. Vaikka squash on tehokasta, se ei kuitenkaan ole repivää, kunhan muistaa pitää maltin mukana pelatessa. Urheiluvammoja sattuu squashissa harvoin, mutta harrastus kannattaa silti aloittaa maltillisesti ja jokainen pelikerta verrytellen.
Aikaisemmin vähän liikkuneella jo 9 viikon pelijakso n. 1 ja 1/2 tuntia viikossa samantasoisen kaverin kanssa parantaa 10% maksimihapenottoa (syynä korkea syketaso), vartalon lihasten maksimivoimaa ja jalkojen räjähtävää voimaa. Lenkkeily kehittää samalla tavalla hapenottoa, mutta ei voimatasoa.

Terveysvaikutukset
Squashin suuri energiankulutus helpottaa painon hallintaa ja vartalon kiinteytymistä.
Squash vahvistaa luustoa erinomaisesti. Nuorena aloitettuna laji ehkäisee luukatoa eli osteoporoosia ja hidastaa sitä ikääntyvillä. Tämä johtuu pelissä toistuvista nopeista suunnanmuutoksista. Squashin on todettu myös lisäävän notkeutta ja vartalon hallintaa eli koordinaatiota. Yhteenvetona voidaankin todeta, että mitä enemmän pelaat, sitä kevyemmin pystyt liikkumaan arkielämässä. Squash on maailman terveellisin liikuntamuoto Forbesin lajivertailussa (2005).

Välineet
Lähes kaikilta squashhalleilta voit halutessasi vuokrata tai lainata varusteita. Harrastuksen muuttuessa säännölliseksi kannattaa hankkia omat välineet, mitkä sopivat juuri sinulle. Mailoja ja palloja myyvät hyvin varustetut urheiluliikkeet ja sekä squashhallit. MUISTA, että oikea pallo valinta on sujuvan ja mielekkään pelin kannalta tärkein asia! Pallon hinta on 4-5 euroa. Alla ohjeet pallon valintaan.
Peliasuksi kelpaavat shortsit ja T-paita. Mailaksi aloittelijalle sopivat hyvin halvimmat mailamallit. Yleisesti mailojen hinnat vaihtelevat 50-200 euron välillä. Kengiksi kannattaa heti hankkia laadukkaat keskihintaiset, turvallisen tukevat ja kestävät sisäpelitossut. Pohja ei saa jättää jälkiä lattiaan ja kantapään kannattaa olla paksuhko, iskuja vaimentava. Hinta 40-120 euroa.

Pallon valinta
Kilpapallo (kaksi keltaista pistettä, pienin)
Klubipelaajapallo (yksi keltainen piste, pienin)
Harrastelijapallo (ei pistettä, suurempi ja kimmoisampi)
Aloittelijapallo (sininen ja kooltaan suuri)
Lasten pallo (vaaleanpunainen, vaahtomuovia)

Pistelasku ja pelin kulku
Ensimmäinen syöttövuoro ratkaistaan arvonnalla, perinteisesti mailaa pyörittämällä. Pisteen saa pelaaja, joka voittaa pallon. Pallon voittaja on seuraava syöttäjä. Syöttäjän vaihtuessa saa syöttäjä valita syöttöruudun. Erä pelataan 11:sta pisteeseen. Tilanteesta 10-10 pelataan kuitenkin erää niin kauan, että saavutetaan kahden pisteen ero. Normaaliottelun voittaa kolmella voitetulla erällä.
Syöttö on lyötävä jalka syöttöruudussa ja pallon on osuttava etuseinässä ylärajan ja syöttörajan väliin ja sieltä lennettävä kohdealueelle vastakkaiseen takakenttä neljännekseen. Pallon voittaja syöttää ensimmäisen syöttönsä valitsemastaan ruudusta ja siitä eteenpäin vuorotellen oikeasta ja vasemmasta syöttöruudusta. Muut lyönnit lyödään etuseinään ala- ja ylärajan väliin suoraan tai minkä seinän kautta tahansa.

Turvallisuus
Seuraa palloa katseella koko ajan, jotta osaat varautua eri lyöntitilanteisiin. Lyöntivuorossa olevan tulee muistaa, että vaarallinen peli on kielletty. Jos pelikaveri on häiritsevän lähellä, on suoritus keskeytettävä, jolloin:
Lyöntivuorossa oleva pelaaja voittaa pallon, jos toinen estää lyömästä suoraan etuseinään eli on lyöntilinjassa tai pallo osuu häneen. Mikäli lyönti olisi mennyt etuseinään sivu- tai takaseinän kautta pelataan uusi pallo eli ‘Let’.
Väistämistä helpottaa, jos palloa lyödään nurkka-alueille ja samalla pelaaja itse pyrkii olemaan mahdollisimman paljo T-pisteessä. Pisteessä, joka muodostuu lattiassa olevista syöttöviivoista. Sieltä on nopein mahdollisuus liikkua, joka puolelle kentällä.
Harrastelijoille ja junioripelaajille suositellaan suojalasien käyttöä. Suomen Squashliiton alaisissa junioritapahtumissa ne ovat pakolliset.

Vinkkejä
Opettele oikea mailaote - kevyt puristus.
Aloita lyöntiliike mailan tuppi (kahvaosa) edellä.
Pidä käsi heilahduksessa rentona.
Säilytä tasapaino heilahduksen loppuun asti.
Valitse aloittelijalle sopiva pallo (esim. sininen).
Lyö aluksi hiljaa korkealle yli syöttörajan, jolloin aikaa jää enemmän ja pallo pomppaa korkeammalle.
Liiku kohti palloa rauhallisesti ja pysähdy hyvään tasapainoon ennen lyöntiä.
Kysy neuvoa hallilla ohjaajilta tai taitavilta pelaajilta.
Pelin idea
Pelaajat lyövät vuorotellen. Pallon voittaa pelaaja, joka viimeisenä lyö pallon oikein etuseinään (ylä- ja alarajan väliin). Lyönti saa mennä etuseinään minkä tahansa seinän kautta. Pallo on lyötävä yhden lattia pompun jälkeen tai ennen sitä lentolyöntinä suoraan ilmasta. Lyöneen pelaajan on väistettävä siten, että toisella on vapaus liikkua palloon ja lyödä.

Taktiikkaa
Lyö siten, että pallo lentää etuseinästä sivuseinien tuntumaan pudoten, mikä vaikeuttaa vastustajan lyöntiä. Lyö ensin takakulmaan ja sitten vasta etukulmaan, kun vastustaja palauttaa helpon keskikentälle. Pyri lyönnin jälkeen itse keskikentän tuntumaan 'T-alueelle'. Taktinen peli onnistuu sitä paremmin mitä korkeampi tekninen taitotaso on (pallon seuraaminen, liikkuminen ja lyöntisuoritukset).



RACKETBALL
Britannian ja Yhdysvaltojen nopeiten kasvava mailapeli!
Racketball on squashkentällä pelattava mailapeli, jossa sekä maila ja pallo ovat isommat kuin squashissa. Maila on lyhyempi ja pallo pomppii paljon ilman lämmittämistäkin. Tämä helpottaa pelaamista sekä pidentää palloralleja.
Racketball on vuonna 1976 Ian D.W. Wrightin amerikkalaisesta racquetballista kehittämä mailapeli, jotapelataan squashkentällä. Englannissa ensimmäiset mestaruuskilpailut järjestettiin jo vuonna 1984. Vuonna 2009 Englannin squashliitosta tuli virallisesti Englannin squash- ja rakcetball-liitto.
Suomessa on ollut racketball pelaajia aiemminkin, mutta kesällä 2011 laji suorastaan syöksyi suomeen. Ensin Helsinkiin, jossa on jo perustettu ensimmäinen kyseisen lajin erikoisseura; Helsinki Senators. Syksyn 2011 aikana lajia on levitetty systemaattisen aktiivisesti koko suomeen ja nyt on Racketballin pelaaminen mahdollista myös järvenpäässä.
Miten racketball eroaa squashista?
- Pallon pomppu on hitaampi ja korkeampi, joten siihen on enemmän aikaa reagoida.
- Pallo on isompi, joten sitä on helpompi hallita, eikä sitä tarvitse lämmittää.
- Mailan varsi on lyhyt, mikä helpottaa silmä-käsi-koordinaatiota, jonka vuoksi tulee vähemmän virheitä.
- Maila on lyhyt ja lähellä vartaloa, jonka takia se on turvallinen.
- Pallo elää pidempään ilmassa. Tästä syystä peli soveltuu erinomaisesti lapsille, aloittelijoille ja yli 50-vuotialle mailapelaajille.

Tulosta tämä sivu / Print this page

© Www.vierumakisquash
Palvelun tarjoaa Opintoverkko Oy:n www-sivupalvelu.
Tekninen toteutus Tuomo-Media, 2002-2003